Yhteystiedot

Juuso Alatalo
Puh. 050 401 4662
Email. juuso.alatalo@
eduskunta.fi

TIEDOTE: Vaalirahoitus

16.04.2011

Tiedote vaalirahoituksesta

 

Vaalirahoitukseen on kohdistettu perustellusti huomiota. Tästä syystä kerron avoimesti oman vaalikampanjani vaalirahoituksen ennen vaalipäivää.

 

Tässä vaiheessa, kun aikaa vaalipäivään vielä on, on osiltaan haastavaa kertoa täydellistä vaalirahoituksen tulo- ja menotilastoa, koska kaikkia laskuja ei ole vielä tullut ja toisaalta lahjoituksia kampanjatilille saattaa vielä tulla ihan viime hetkilläkin.

 

Tästä syystä, tulen tekemään tarkan vaalirahoitusilmoituksen vasta vaalien jälkeen ja tässä vaiheessa annan tämän hetken arvion vaalirahoituksestani.

 

Kampanjani kokonaisbudjetti on ollut hieman alle 10 000 euroa. Tästä olen itse rahoittanut noin puolet eli noin 5000 euroa.

 

Kampanjalleni osoitetut tuet ovat kaikki olleet alle 1500 euron suuruisia. Tuet ovat tulleet läheisiltä sidosryhmiltäni sekä erityisesti yksityisiltä kansalaisilta, jotka ovat halunneet tukea kampanjaani. Yksityisiltä henkilöiltä saadut lahjoitukset ovat olleet maksimissaan 500 euron suuruisia.

 

Kampanjani menot ovat kohdistuneet pääasiassa:

 

- lehtimainontaan

- ulkomainontaan (bussit, jcd -mainokset, tolppamainokset, autotarrat, ehdokasnumerotarrat)

- esitteisiin

- kampanjatuotteisiin (tarjoilut, haalarimerkit, pinssit, tekstiilit)

 

Haluan lämpimästi kiittää jokaista kampanjaani tukenutta! Olemme saaneet lahjoituksilla paljon aikaan.

27.04.2013 Juuson puhe Kansallisena Veteraanipäivänä Mynämäen sotaveteraanien juhlassa
13.04.2013 Juuson puhe Varsinais-Suomen SDP:n kevätpiirikokouksessa 13.4.
13.08.2012 Naantalin politiikkatori tarjosi keskustelua
14.06.2012 Alatalo: Nyt tarvitaan nopeaa ja määrätietoista yhteistyötä
13.06.2012 Varsinais-Suomen SDP: Nyt tarvitaan sosiaalista ÄRM:iä
27.04.2012 Varsinais-Suomen SDP: Ennaltaehkäisy ei kestä alibudjetointia
22.10.2011 Juuso Alatalosta Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtaja
08.10.2011 Tiedote 7.10.2011: Varsinais-Suomen demarinuoret tukevat Juuso Alatalon valintaa SDP:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi
06.10.2011 Tiedote: Juuso Alatalo Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi
18.04.2011 Juuso kiittää !

Siirry arkistoon »